Sinisen Liekin on aika sammua

Kevät 2008 ja Ravintola Koulu. Enpä olisi arvannut millainen matka tuosta hetkestä alkoikaan. Jokaisella matkalla on kuitenkin määränpäänsä. FBT Blue Flamesin, tuttavallisemmin Sinisen Liekin, osalta matka tuli päätökseensä keväällä 2017. Tämä bloggaus tulee hyvin todennäköisesti olemaan aikanaan Turun Seudun sählypiireissä kulttimaineeseen nousseen GM:n blogin viimeinen. On syytä valoittaa taustoja sille miksi Flamesin tarina on nyt tullut päätökseensä. Olen selityksen velkaa kaikille matkaamme läheltä seuranneille, sekä erityisesti teille jotka teitte tuota matkaa kanssani. Samalla saan mahdollisuuden työstää asia vielä kerran läpi omassa mielessäni. Luopuminen; se ei ole koskaan helppoa. Flames oli paljon enemmän kuin pelkkä allekirjoittanut. Tämä on minun tarinani Sinisestä Liekistä. Joku muu voi kertoa tarinan hieman eri tavalla, mutta stoorin ydin kaikilla lienee pitkälti samanlainen.

Pitäisi varmaan aloittaa tämä bloggaus kirjoittamalla jonkinlainen yhteenveto pelikaudesta 2016-2017. En jaksa, eikä huvita. Tuo on käynyt kyllä mielessäni monta kertaa, mutta en vain ole yksinkertaisesti ehtinyt ja tuostakin olen itse asiassa potenut hieman huonoa omatuntoa. Itse asiassa tämäkin kuvastaa erittäin hyvin sitä miksi Flamesin tarina loppuu.

Vuonna 2008 meillä oli joukko innokkaita nuoria miehiä, jotka halusivat rakentaa Flamesista oman tarinansa. Tavoitteena oli rakentaa seura, joka pelaa kolmosdivarin kärkipäässä. Kakkosdivaripaikka oli meille kaukaisempi maali, jota kohti tavoitella. Juuri kolmoseen nousseelle seuralle (Flames peri siis aikanaan Phantomsin sarjapaikan kolmosessa), jota valtaosa piti syksyllä 2008 ennakkoon varmana putoajana, tuo oli täydellinen tavoite. Sopivan haastava, mutta pitkässä juoksussa kuitenkin tavoitettavissa. Tämä pisti tekemään töitä ja motivoi allekirjoittaneen lisäksi monia muitakin. Kiitoksia voisi jakaa moneen suuntaan, mutta mainittakoon tässä nyt erikseen seuran hallitukseen alusta loppuun kuuluneet Niklas Törnström ja Markus Vahlman. Näiden herrojen kanssa on vuosien varrella tullut pohdittua tunti, jos toinenkin, Flamesin tulevaisuutta ja kulloisiakin haasteita.

Henkilökohtaisesti olen kuitenkin aina syttynyt haasteista. Jos vielä koen että joku aliarvioi allekirjoittanutta tai vaikkapa edustamaani seuraa, niin on itsestäänselvää etten lepää ennen kuin tavoitteet on saavutettu. Pointtina tässä yhteydessä on kuitenkin se, että kun seuralla on selkeä ja riittävän haastava tavoite, niin ihmisiä on helpompi motivoida tekemään duunia tämän saavuttamiseksi.

Seurahistorian merkittävin voitto nähtiin Huittisissa

Pala kerrallaan rakensimme Flamesista jengin, joka takuuvarmasti oli yksi alueen parhaista kolmosdivariseuroista. Jälkikäteen näyttää siltä, että homma meni lähes yksi yhteen suunnitelmiemme kanssa. Todellisuudessa matkaan mahtui monta mutkaa. Keväällä  2012 Flames joka tapauksessa liekehti itsensä suoraan kakkosdivariin. Homma ratkesi eeppisessä karsintamatsissa Huittisissa, kun selvänä ennakkosuosikkina matsiin lähtenyt SBS Rupu kaatui 2-1. Itse seurasin matsia Ranskasta, jossa asuin tuon kevään. Toki puhelinyhteys Suomeen oli päällä matsin viimeiset minuutit. Tärisin ja kävelin ympyrää Strasbourgin asunnollamme, samalla kun Sininen Legioona hoiti homman tyylikkäästi kotiin. Tämäkin kertoo jotain FBT Blue Flamesin merkityksestä minulle. En juurikaan jännitä esimerkiksi esiintymistä sadoille tuhansille suomalaisille YLEn Aamu TV:ssä tai MTV3:n Huomenta Suomessa, mutta Flamesin matsien seuraaminen on mennyt aina syvälle tunteisiin. Urheilu on tunnebisnestä. Aikuisten leikkiä, mutta mahtavaa sellaista.

Kakkosdivarikausi tuli. Ja meni. Aika pian kävi selväksi, ettei meillä oikeasti ollut mitään palaa kyseisessä sarjassa. Moni alueen sählyvaikuttajista totesi jälkikäteen, että nousimme niin väärällä kaudella kuin vain ikinä mahdollista. Totta. Kauden päätteeksi lohkosta pääsi karsimaan ykkösdivariin kaksi seuraa (SBS Wirmo ja FBC Turku) ja molemmat myös nousivat. Ehkä kaikkien aikojen kovatasoisin kakkosdivarikausi alueella. Isossa kuvassa pelillisellä puolella ei kuitenkaan ollut merkitystä. Sillä sen sijaan oli, että ymmärsin sen ettei ainakaan Turusta tuleva yhden joukkueen seura voi pelata kakkosdivaritasolla kovinkaan pitkään. Miten niin ei muka voi? Esimerkiksi siksi, että...

• Vapaaehtoisten toimitsijoiden sekä muiden taustahenkilöiden löytäminen on yhden joukkueen seuralla äärimmäisen haastavaa, koska taustalla ei ole suurempaa seurayhteisöä mistä ammentaa.

•  Rahoituksen kerääminen kauden läpiviemiseksi ei ole todellakaan mikään helppo homma. Mitä Flamesin kaltainen seura voi yrityksille tarjota? Suhteilla voit saada jokusen sponssin, mutta käytännössä pääosin pelaamisen rahoittavat vielä kakkosessakin pelaajat. Pienemmillä paikkakunnilla yritysrahan kerääminen on helpompaa, koska taustalla on keskimäärin enemmän yhteisöllisyyttä. Tätä syntyy jo pelkästään kotiseutuylpeydestä ja välillisesti junioriorganisaation kautta.

• Parhaat pelaajat siirtyvät joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin alueen isoihin seuroihin, joissa pelaaminen on halvempaa ja joissa on paremmat mahdollisuudet menestyä urheilullisesti. Jos seuralla ei ole junnuputkea olemassa, niin kilpailukykyisen joukkueen kasaaminen on ainakin ylemmillä sarjatasoilla melko haasteellista.

• Jos, ja lähes aina, kun seuraa käytännössä pyörittää loppupeleissä yksi tai kaksi henkilöä, niin koko seuran olemassaolo on pitkälti sidoksissa näiden jaksamiseen ja elämänvaiheisiin. Vuodet vierivät nopeasti, tulee uusia työkuvioita, syntyy jälkikasvua ja niin edelleen. Kohta huomaatkin, että ennen niin hauskasta harrastuksesta on tullut taakka, josta on vaikea päästä eroonkaan.

Varmasti monta muutakin syytä löytyy, mutta tyypillisesti syyt sille, että kakkosdivarissa pelanneet seurat luopuvat sarjapaikoistaan tai lopettavat kokonaan, liittyvät jollain tapaa näihin seikkoihin. Jos katsotaan vuosikymmenen otannalla Turkua, niin esimerkkejä löytyy. TuWe, Sonics, Pyövelit, Sheriffs vain muutamia mainitakseni. Kaikki aikanaan hienoja seuroja ja osalla myös jonkinlaista junioritoimintaa. Silti tie vei kakkosesta joko suoraan, tai lähes suoraan, pöytälaatikkoon.

Flamesin ensimmäinen kakkosdivarimatsi Mynämäellä

Kakkosdivarikausi oli siis jonkinlainen vedenjakaja Flamesin toiminnalle. Kauden jälkeen henkinen väsymys oli melkoinen. Päätimme kuitenkin jatkaa seuran toimintaa, mutta samalla hölläsimme aika huolella. Tavoitteellisimmat pelaajat siirtyivät muihin seuroihin, mutta saimme muutamia vanhoja pelaajiamme vastaavasti takaisin. Ykkösprioriteetiksi laitoimme sen, että pelaamisen pitää olla taas hauskaa. Treenimäärätkin laitettiin minimiin, eli kertaan viikossa. Pian törmäsimme kuitenkin seuraavaan haasteeseen. Miten hauskaa pelaaminen voi olla, jos et voita matseja? 

Kolmosdivarikaudesta tulikin pelillisesti yksi seurahistorian haastavimmista. Kakkosdivarin haamut piinasivat ja jengin itseluottamus oli melkoisen hataralla pohjalla. Tiukat matsit tuntuivat kääntyvän lähes poikkeuksetta meitä vastaan ja loppupeleissä sarjapaikka varmistui vasta kauden viimeisessä runkosarjamatsissa.

Seuraaville kausille hommaa saatiin taas paremmin raiteilleen, joskin keväällä 2016 jouduimme niukasti karsintojen ensimmäiseen vaiheeseen. Jatkoaikavoitto pelasti kuitenkin siltä, että olisimme joutuneet vääntämään nelosdivarin jengejä vastaan seuraavassa karsintavaiheessa.

Pari kertaa olemme viime kausilla olleet jossain vaiheessa kautta jopa kolkuttelemassa kärkisijoja. Tällöin puheenaiheeksi on aina noussut spekulaatio siitä mitä tekisimme ,jos sattuisimme joskus taas nousemaan. Ristiriitainen ajatus. Ideologisesti en koskaan voisi olla mukana seurassa, joka häviäisi tahallaan. Rationaalisesti olen taas tiennyt, että Flames ei koskaan enää voi nousta kakkosdivariin. Resurssit eivät riitä millään. Nousu olisi ollut todellinen katastrofi. Toisaalta luonto hoiti tappioputkien muodossa sen, ettei tuota tarvinnut loppupeleissä todella kuitenkaan miettiä.

Voin suoraan myöntää, että seuran pyörittämiseen käytettävissä olleet voimavarat ovat viime vuodet olleet hyvin vähissä. Kauas on tultu ajasta, jolloin jokaisesta matsista tuli otteluraportti samana iltana eetteriin ja päälle vielä maalikoosteet videomuodossa. Uskallan myös väittää, että ennen kakkosdivarinousua Flames oli todennäköisesti alueen vakavaraisin salibandyseura. Puskuria oli tilillä aina vähintään toistatuhatta euroa. Kaikki, ja vähän enemmänkin, meni kakkosdivarikauden läpi viemiseen.

Mitä tästä sitten on seurannut? Ilman tavoitetta, ei ole motivaatiota. Allekirjoittaneelle kolmosessa säilyminen ei ole riittävä tavoite. Toisaalta, jos Flames jatkaisi entisellään, seura loppuisi joka tapauksessa vuoden tai parin sisällä. Tai vähintäänkin menisi puhtaaksi höntsäämiseksi alemmissa sarjoissa. Joillekin seuroille tämä sopii mainiosti, eikä siinä mitään. Puhtaille höntsäseuroillekin on oma tilauksensa ja tärkeintähän se on, että ihmiset liikkuvat hyvän lajin parissa.

Ja tähän se sitten loppui. Flamesin viimeisen matsin kokoonpano. FBC Turku II kaatui näillä miehillä 12-2.

Joka tapauksessa, tulimme tilanteeseen jossa meillä oli kaksi vaihtoehtoa. Joko irtaannun Flamesin taustoilta kokonaan ja joku muu ottaa kopin tai sitten fuusioidumme johonkin toiseen seuraan. Jos Flamesista olisi rakennettu uusi tarina, olisi tämä vaatinut ns. ”isänmurhan”. Vapaaehtoisia ei löytynyt, joten rakensin kulisseissa vaihtoehtoisen ratkaisun. Flames fuusioidaan perinteikkäseen Piffeniin.

Miksi juuri Paraisille? Henkilösuhteethan maailmaa pyörittävät. Piffenin varapuheenjohtajana toimii hyvä ystäväni, Flamesin perustajajäseniin kuulunut, Joakim Sjöström, jonka kanssa olemme tietenkin vuosien varrella sparraillet paljon sählykuvioita. Lisäksi Piffenissä pelaa jo jokunen ex-Flames, jotka tiedetään hyviksi ihmisiksi. Jostain sain ajatuksen siitä, että tästä voisi rakentua hieno win-win case. Paraisilla on selkeät ainekset salibandybuumiin mm. Wolvesin sarjanousun ja Piffenin uuden hallin myötä. Piffenin edustusjoukkue on kuitenkin pelillisesti selvästi Flamesia heikompi. Paikallinen junioriputki on kehittymässä, mutta menee vielä jokunen vuosi ennen kuin siitä on odotettavissa pelaajatuotantoa aikuisten tasolla saakka.

Piffen on kuitenkin yli satavuotias seurainstituutio, jossa on noin 2000 jäsentä. Jokainen ymmärtää, että tavoitteellisen salibandyn pelaaminen osana tällaista yhteisöä on ihan eri asia, kun yrittää rimpuilla yhden joukkueen seurana. Piffen tuleekin nousemaan tulevaisuudessa vähintäänkin salibandyn kakkosdivariin. Matka voi olla pitkä, siihen tulee mahtumaan takaiskuja, eikä kaikki tule todennäköisesti menemään yhtä suunnitelmallisesti kuin Flamesin tapauksessa kävi. Tämä tulee kuitenkin tapahtumaan. Ennemmin tai myöhemmin. Saatte toki epäillä rauhassa.

Ensimmäiselle kaudelle noin puolet ex-Flamesista tulee vaihtumaan. Kasvukipuja on siis varmasti odotettavissa. Toisaalta tiedämme jo nyt saavamme jalkeille kilpailukykyisen jengin kolmosdivaritasolle. Yhdessä olemme vahvempia. Tillsammans är vi starkare.

Yhdeksään pelikauteen mahtuu paljon muistoja. Kun nyt katson noita vuosia taaksepäin, niin mielen valtaa tietty haikeus. Ensimmäisenä eivät tule mieleen voitot tai tappiot vaan se kaikki muu. Eeppiset pelireissut Maarianhaminaan, huikeat turnausmatkat Vaasaan, Tampereelle, Hankoon ja Helsinkiin, käsittämätön määrä huikean omalaatuisia persoonia vuosien varrelta. Lähemmäs seitsemänkymmentä pelaajaa ehti kantaa sinistä haarniskaa noina vuosina, joten meitä todellakin oli moneen lähtöön. Suurinta osaa näistä herroista voin edelleen kutsua vähintäänkin kavereikseni. Joukossa on myös monta herrasmiestä joita kutsun ystäväkseni. Teillä oli valtava rooli siinä, että savolainen integroitui nopeasti varsinaissuomalaiseen elämänmenoon. Kiitokset siitä! Laskujeni mukaan Flamesin viimeisellä pelikaudelle esiintyi peräti 9 seuran perustajäsentä. Melkoisen kova juttu, koska seuraa ei rakennettu minkään kaveriporukan ympärille. Olen iloinen siitä, että monen kanssa yhteinen matka vielä jatkuu. Pelikentillä ehkä vain hetken aikaa, mutta sen ulkopuolella toivottavasti vielä paljon pidempään.

FBT Blue Flames ry. kiittää ja kuittaa: It's been one hell of a ride.

Syvällä kiitollisuudella,
Arto “GM” Kuuluvainen

Ps. Flamesin kolmosdivaripaikalla jatkava Piffen, etsii vielä uusia pelaajia niin ykkös- kuin kakkosjoukkueeseenkin (4.div.). Lisäksi seurassa on myös hallisarjaa pelaava harrastejoukkue miehille sekä kasvava määrä juniorijoukkueita.

Piffenissä tarjolla on mahdollisuus treenata (halutessasi) peräti 4.5 tuntia viikossa erittäin fiksulla kausimaksulla. Pienemmällä kuin esimerkiksi Flamesissa koskaan. Treenit Paraisilla (PUNT & PIF Center) ja Turussa (Leaf Areena).

Jos kiinnostaa lähteä mukaan rakentamaan uutta tarinaa, niin ole yhteyksissä ja tule kokeilemaan. Piffenissä pelaajien viihtymiseen tullaan todella panostamaan ja taustat tulevat olemaan timanttia.

Joakim Sjöström, 050 42 10 918, joakim.sjostrom@gmail.com

Arto Kuuluvainen, 040 538 7515, arto.kuuluvainen@gmail.com